lauantai 25. elokuuta 2012

Kotona

Huomenta! Mun piti jo eilen kirjotella tää postaus loppuun, mutta meillä olikin niin paljon menoo koko päivän etten sitten ehtinytkää. Näin esimerkiksi illalla lenkin merkeissä mun vanhaa tosi hyvää kaveria Emmiä, jota en oo nähnyt piiitkään aikaan. <3 Nähään tänään illalla vielä varmaan porukalla, mutta palataan siihen myöhemmin.
          
                  Ollaan tosiaan meillä kotona nyt, eli mun lapsuudenkodissa. Nyt on lauantai-aamu ja kello vasta vähän yli yheksän, ja oon jo hereillä? Äiti ja iskä lähti yöllä kolmen aikaan lentokentälle ja oon sillon vasta mennyt nukkuun, mutta kai tää postauksen kirjottaminen mua valvotti. Oon kanssa aika täpinöissäni odottaessani sitä maanantaita, kun päästään hakemaan Stifu. :-) haettiin sille eilen jo samanlainen kaulapanta kun Siriuksella on, iih en malta odottaa!
                   Hurahdin muuten ihan tossa viikolla Instagramiin, jonka sovelluksen latasin iluuriin. En yhtään ihmettele kuinka se on nykyään niin suosittu! Lisäsin myös tähän blogiin ton nappulan mistä mua voi seurata Followgramin kautta. Mua voi seurata Instagramissa nimellä jentsuuu.
 
 
                    Oltiin eilen Toijalan AliBabassa syömässä PYn kanssa, ja söin ihan uskomattoman hyvää broileripastaa. Kun syödään ulkona ja listalla on kanapastaa, syön sitä aina. Kuinka hyvää se onkaan mut kuinka huonoo se tekeekään mun (ainakin vielä) näkyvälle vyötärölle!
                    Paitsi että yleensä kyllä kun tilaan ihan normi pastan niin saan normi pastan, mut toi oli kyllä uunipasta. Ainakin muualla uunissa tehty pasta on uunipastaa eikä sitä ''normaalia''. :D Mutta ihanaa toi oli silti <3. Sori muuten näköjään aivan karseesta kuvanlaadusta, iPhonen linssi tais vähän höyrystyy noista ihanista tuoksuista.

Taustalla näkuu PYn perus rullakebab :D
Joku joutu käveleen lätäköstä..
 
 
 
Mammala <3
 

                              Aina kun tuun käymään kotona, iskän on pakko tehdä hampurilaisia. Se on tehnyt noita niin kauan kun muistan eikä mistään saa yhtä hyvän makusia! Vaikka noi näyttääkin aika vaatimattomilta, maku on ihan unbelievable. Sillä on kyllä niihin oma salainen reseptinsäkkin, mutta sitähän en paljasta. ;-) Tota alla olevaa kuvaa tuskin tarvitsee selittääkään..


Kaulapannasta puuttuu vielä Stifmeisterin oma nimilaatta :-(
                    Taisin sanoa jossain edellisessa postauksessa että mulla ei oo varaa lunastaa niitä mun kirppistavaroita, mutta noh mites kävikään.. mulle tulee postissa vielä yks sellanen ihana punanen lörttöpaita, mitä oon kuolannu kirppikseltä jo kauan, mutta olin vasta toinen varaaja. :-(
                     Sattuuko kukaan muuten tietämään, että onko nyt ihan oikeesti mulle käynyt niin kusisesti, että Ginatricotista on ne ihanan värikkäät löysät pitsitopit on poistettu myynnistä? Metsästin niitä eilen netistä ja myymälästä, mutta ei. Kuinka mua harmittaakaan jos niitä ei enää myydä, kun en kerinnyt saada yhtäkään. :-( jos jollain olis sellanen turkoosi ja vaikka musta käyttämättöminä kokoa S tai M niin voisin ostaa! Anyone?
                     Eilen sielä myymälässä kierrellessäni mun silmään osui myös sellaset mustat nahkasennäköiset housut, joiden hinta oli aika suolainen, 59,90. Toivottavasti en nyt sorru tilaamaan niitä netin kautta.. vai pitäisköhän!

Tota kuvassa vasemmalla olevaa Doven rasvaa etsiskelin sillon aikasemmin kaupasta,
mutta onneksi sain ton sitten äidiltä. :-) Clarinsin kasvovesi on myös uus ja äitiltä.

H&M paljettipaita, 8e


H&M kauluspaita, 6e

Inanat noi pinkit yksityiskohdat ;-)
                        No saahan sen aamun kulumaan näinkin tätä kirjotellessa.. Pikkusisko ja PY nukkuu vielä, kuten myös Sirius, joten eipä tässä muutakaan tekemistä ole. Mulle ei ole muuten tullut tekstiviestiä niitä Avonin tai Yves Rocherin paketeista, joten ne ei kai sit tullutkaan mulle perjantaiksi. Onneks en jäänyt sen takia vielä kotiin päiväks, nyt ei harmitakkaan niin paljoa. :-) ne on sit luultavasti maanantaina perillä mulla, joten ens viikoks riittää rutkasti postailtavaa, koirien ja uusien tavaroiden merkeissä.
                         Mulla on tosi monta postausta lukematta bloggerissa, vaikka olin vaan päivän pois koneelta, joten taidan ruveta lueskelemaan niitä ja syömään jotakin aamupalaa! Palataan taas. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti