perjantai 30. marraskuuta 2012

Ja mä kävelen tätä tyhjää tietä taloon, jota kodiksi kutsutaan,

vaikka siellä ei ole minulle ketään,
olen yksin tällä tyhjällä tiellä.

Harmi, että toi biisi jatkuu noin, koska vain otsikon lause pätee meidän elämään tällä hetkellä! Kotona odottaa (onneksi) ainakin vielä kaksi haukkua ja yksi poikaystävä. Nyt on saatu pahvilootat piharoskikseen, mutta vielä en oo uskaltanut viedä häkkivarastoon sinne kuuluvia tavaroita.. joulukoristeita oon sentään saanut taas ympäriinsä!
Tuli muuten pari päivää takaperin tilattua myös jo perinteeksi (haha, JO toinen joulu peräkkäin) muodostuneet joulukortit Ifolorilta. Niillä on nettisivuilla sellainen ohjelma jolla saa haluamaansa pohjaan oman tekstin ja halutessaan myös oman kuvansa. Ehkä vähän noloa graafikkona myöntää tilaavansa joulukortteja jostain valmispalvelusta, mutta ei kaikkea aina jaksa tehdä itse! Tässä on muutenkin niin paljon kaikkea.. seli seli! Teen mä ainakin synttärikortit aina itse! Kortit saapuikin supernopeasti kotiin ja niistä tulikin tälläiset:
PY kuuli eilen koulusta tullessaan joltakin meidän talon (kylläkin hyvin mukavilta kuulema) vanhuksilta, että Stifler oli huutanut kämpillä koko päivän, niin että se kuului ulos asti neljännestä kerroksesta. Jätin sitten aamulla alakerran ilmoitustaululle tälläisen lappusen vihaisia mummoja varten:
Mä en oikeesti enää tiedä, mitä mä sen kanssa teen. Nyt on ollut hetken jo käytössä se DAP-haihdutin, jonka muuten Sefja lähetti aika ihanassa pakkauksessa. Tuli oikein hyvä mieli tosta piirustuksestakin!
Toivottavasti nyt viimeistään viikonlopun jälkeen pääsisin mäkin takasin mun normaaliin postausrytmiin, nyt vielä tuntuu ettei ehdi, pysty eikä kykene kaiken sekasorron keskellä! Viikonloppuna olis luvassa ehkä firman pikkujouluja, kummipojan synttärikahvit ja uusi sohva olohuoneeseen. Saa nähdä ehtiikö taas pyhittää edes sunnuntaita lepopäiväksi, kun pitäisi se uusi kämppä -postauskin saada aikaiseksi..

Rentouttavaa viikonloppua kuitenkin kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mun on aina pakko vähän tuhertaa paketteihin... Tai vähintään liimata tarra, jos ei ehi piirtää ;) Hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kyllä oikeesti hyvä mieli siitä kuvasta, kun se oli ihan Siriuksen näköinenki! :-)

      Poista