perjantai 14. kesäkuuta 2013

Meidän koti pt. 2

Nyt sain aikaseksi VIHDOINKIN kuvata ja kirjoittaa postauksen meidän ''uudesta'' kodista. Ollaanhan tässä vasta marraskuusta asuttu, mutta nyt vasta tuntuu että kaikki tavarat on vihdoin ehkä löytäneet oman paikkansa tavalla joka miellyttää jopa mun silmää.

Asutaan siis suht koht rauhallisella asuinaluella Lahdessa lähellä keskustaa. Meidän koti on 4. kerroksessa sijaitseva melkein 80 -neliöinen kolmio, jossa on vanhat kuluneet lattiat, rikkinäiset ovenkahvat, ei sälekaihtimia taikka antennipistokkeitta muualla kuin olohuoneen kauimmaisessa seinässä. Kyllä me silti pärjätään. Täällä ei sentään tule ne linnut sisään saunan tuuletuskanavasta!

Edellinen Meidän koti -postaus löytyy TÄÄLTÄ, joka on siis kuvattu meidän vanhassa kodissa Järvelässä. Koska oon jo yhden postauksen sisustuksesta tehnyt, en viitsi samoja asioita tässä uudessa käydä läpi, joten kannattaa lukea ensin tuo Järvelän postaus!


OLOHUONE

 Kalusteet meillä olkkarissa on hyvin pitkälti samat kun vanhassakin kämpässä sohvaa ja tv-tasoa lukuunottamatta. Sohva on se mun kauan puhuttu siskon vanha kulmasohva, joka sopii meille kuin nenä päähän.
 Joku tarkkasilmäinen saattaa huomata meidän oman pikku sisustaja-Stiflerin merkinnät sohvan takaisen seinän tapetissa. Jossain vaiheessa tulee luultavasti siis tapetointi kyseeseen.
Tv-taso on myös siskolta, alunperin veikkaan Ikeaa. Vasemmalla näkyy keittiö ja oikealla eteinen ja vaatehuoneen ovi.
 Näkymä olohuoneesta eteiseen. Vasemmalla makuuhuoneen -ja oikealla poikaystävän pelihuoneen ovet.
 Tämä meidän tietsikkapöytä kerkesi muutossa jo hajoamaankin (jalka lähti irti kun ei oikein taipunut puntoon) mutta pari päivää sitten saatiin sekin takaisin paikoilleen lasiliimalla!
 Näkymä ikkunan luota. Vasemmalla keittiö ja edessä eteinen.
 Söpö joutunut kuvauksen ajaksi lattialle!



ETEINEN

 Näkymä ovelta. Oikealla kylpyhuoneen, pelihuoneen & makuuhuoneen ovet, perällä vaatehuone. Vasemmalla olohuone & keittiön ovi.
 Taulut on lahja multa poikaystävälle ja ne on Ifolorilla teetetty meidän omista kuvista. Vaatehuone -kyltti Kodinilosta ja koiraportti Musti & Mirri.
 Musta asemankello on poikaystävältä mulle, ostettu Kärkkäiseltä kuten myös sisustustekstit.
 Home sweet home!



MAKUUHUONE

Päiväpeitto ja rullaverho on muuten ihan brand new, molemmat Hobby Hallista.
Tiiän että noi pimennysverhot on ihan naurettavan lyhyet ja tyhmännäköset! I'm working on it!
 HOME is where our story begins <3



VAATEHUONE

Laukkuja ei oo koskaan liikaa. On vaan liian vähän tilaa.
Eikä myöskään hajuvesiä!



KEITTIÖ

 Ota rauhallisesti. Stressiä riittää tarpeeksi kaikille.
 Näkymä eteisestä keittokomeroon (vas.) ja parvekkeen ovelle.
Takaseinän taulu on uusi, sain Kartsulta synttärilahjaksi. Myös ''pyllytyynyt'' on uudet Prismasta.
Näkymä olohuoneesta keittiöön


PARVEKE

 Ruusupavut kasvaa..
 ...ja tomaatit..
 ...ja tietty mansikat!
Laitettiin iskän kanssa viime viikonloppuna toi sininen kokolattiamatto parvekkeen lattialle, ja mun mielestä se on ainakin tosi kiva! Ja jos joku miettii mikä tarkoitus tolla risuaidalla on, niin halusin sen siksi kun tossa parvekkeella ei oo laseja ja meillä on kaks tollasta hullua karvanaamaa jotka hyppäis varmaan jonkun koiran perään täältä 4. kerroksesta alas jos siinä ei olisi mitään estettä.


KYLPYHUONE

Bathroom -koukut on uudet, Kodinilosta.
 Take a shower & wake up
Laundry room rules - If you wear it, you wash it -kyltti myös Kodinilosta

Siinä se nyt sitten oli. What do you think? 

Sattuneesta syystä en kuvannut ollenkaan poikaystävän pelihuonetta, koska The Last of Us julkaistiin tänään. Joten. Niin.

Ps. Sain Katjalta 30. päivän haasteen, joten tähän loppuun haaste päivältä 1:

♥ Päivä 1: Viimeisin hankinta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti